Kaikki vaatteemme ovat joko vintagea, eli vähintään 20 vuotta vanhaa, tai second handia eli kertaalleen käytettyä. Tuotteiden kunto tarkastetaan ja ne pestään ja huolletaan aina ennen myyntiä. Meille on tärkeää, että jokainen vaate on laadultaan hyvä ja tulee kestämään uudella omistajallaan vielä pitkään.

Laatu

Luokittelemme vaatteiden kunnon joko erinomaiseksi tai hyväksi. Huomioithan kuitenkin, että jokainen vaate on kierrätetty, eikä sitä voi verrata uuteen vaatteeseen!

Erinomainen: Vaatteessa ei ole mitään näkyviä vikoja tai puutteita, se on lähes uudenveroisessa kunnossa tai muuten moitteeton.

Hyvä: Vaate on hyvässä kunnossa mutta siinä on näkyvissä käytön merkkejä tai kulumaa, kuten pientä nukkaantuneisuutta, tummentumia tai haalistuneisuutta. Jos tuotteessa on tahra tai muuta vikaa, on siitä aina mainittu erikseen tuotteen kohdalla. 

Tahrat: Vaatteissa mahdollisesti olevat tahrat puhdistetaan pesun yhteydessä sappisaippualla, joskus kuitenkaan sekään ei riitä poistamaan tahraa aivan kokonaan. Jos vaatteeseen on jäänyt jokin haalea tahra, on siitä aina mainittu tuotteen kohdalla erikseen ja tarhasta on myös lähikuvat näkyvillä. Näin pyrimme varmistamaan, että tiedät varmasti, millaisen tuotteen olet ostamassa!

Korjaus: Joskus joudumme korjaamaan tuotteitamme, esimerkiksi ompelemaan nappeja tai korjaamaan pieniä reikiä tai purkautuneita kohtia. Korjauksesta mainitsemme jokaisen tuotteen kohdalla erikseen, mikäli sen jäljet ovat näkyvissä tuotteessa. 

Arvioimme jokaisen myytävän tuotteen tarkasti, emmekä koskaan myy tarkoituksella likaisia tai rikkinäisiä tuotteita. Joskus kuitenkin jotkut viat saattavat jäädä meiltä huomaamatta, joten jos huomaat ostamassasi tuotteessa jonkun vian tai tahran mistä emme ole maininneet, kuvaa se ja lähetä tiedot sähköpostilla osoitteeseen info@aina2hand.com. 

Materiaalit

Arvostamme hyvin valmistettuja tuotteita ja laadukkaita materiaaleja. Suosimme etenkin luonnonmateriaaleja kuten silkkiä, pellavaa, puuvillaa, villaa ja nahkaa, sillä ne ovat ominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään ylivertaisia. Vaatteissa esiintyy myös viskoosia, modaalia, elastaania ja asetaattia. Vältämme vaatteita jotka sisältävät mm. acryylia ja polyesteria.

Silkki: Silkki on ylellinen, kiiltävä ja keveä kangas joka kuivuu nopeasti. Se tuntuu miellyttävältä iholla ja eristää hyvin lämpöä. Silkki on kestävä materiaali mutta sen pesussa kannattaa olla varovainen: kemikaalit jättävät helposti jäljen kankaaseen, kuten myös esimerkiksi hiki ja deodorantit. 

Pellava: Pellava on kestävä ja jäykkä kuitu, se rypistyy helposti mutta kestää kuitenkin korkeita silityslämpötiloja. Lämmönsäätelykykynsä ansiosta se on ihana materiaali etenkin kesällä sen viilentäessä mukavasti. Pellavan pesussa kannattaa välttää rajua linkousta, sillä se saattaa vahingoittaa kangasta. 

Puuvilla: Puuvillan tuotantoon liittyy paljon ympärisöhaittoja. Se on kuitenkin kestävä ja tuntuu ihoa vasten miellyttävältä sekä imee hyvin kosteutta. Kierrätysvaatteissa ei toki puuvillaa tarvi vältellä, sillä vaatteet on jo tuotettu, siispä ne kannattaa käyttää loppuun saakka. 

Villa: Villa on joustava materiaali ja omaa erittäin hyvän lämmöneristävyyden, se ei myöskään rypisty eikä likaannu helposti. Villaa saadaan lampaista, yleisimmin merino lampaista. Villalla on myös problemaattisia puolia, esimerkiksi sen eettisyys. Me uskomme kuitenkin, että etenkin jo olemassa olevat villavaatteet tulee käyttää loppuun saakka. 

Nahka: Nahka on erittäin vahva materiaali, oikein käsiteltynä sen elinikä on todella pitkä. Nahan elinikä voi olla jopa neljä kertaa pidempi kuin tekstiilien, siksi uskomme, että etenkin kierrätetyt nahkatuotteet ovat fiksu hankinta. 

Viskoosi: Viskoosi on kauniisti laskeutuva kangas ja sillä on hyvä kosteudenimukyky. Kangas heikkenee märkänä, jolloin se saattaa esimerkiksi repeytyä helpommin. 

Modaali: Modaalia näkee usein sekoitteissa yhdessä muiden kuitujen kanssa, se on miellyttävän tuntoinen sekä hengittävä ja sähköistymätön materiaali.

Elastaani: Joustava kuitu, jota käytetään kankaiden kuitusekoitteissa vaatteen käyttömukavuuden ja joustavuuden parantamiseksi. Elastaanin osuus sekoitteesta on kuitenkin hyvä pitää pienenä, farkkuihin riittää 1-3% ja esimerkiksi paitoihin 30%. Elastaania sisältävien vaatteiden kanssa ei suositella huuhteluaineen käyttöä.

Asetaatti: Asetaatti on miellyttävän tuntuista, silkkimäistä ja homehtumatonta. Se ei kuitenkaan kestä kovaa kulutusta ja rypistyy helposti. Asetaatti ei kestä korkeita lämpötiloja. Asetaattia löytyy esimerkiksi vaatteiden vuorikankaista.

Kaikista tuotteistamme saa aina kysyä lisäinfoa ennen tilauksen tekemistä, laita kysymyksesi osoitteeseen info@aina2hand.com tai ota yhteyttä Facebookin tai Instagramin kautta!